Siirry sisältöön

Michael Monroe

Wikipediasta
Michael Monroe
Michael Monroe Ilosaarirockissa heinäkuussa 2011.
Michael Monroe Ilosaarirockissa heinäkuussa 2011.
Henkilötiedot
Koko nimi Matti Antero Kristian Fagerholm
Syntynyt17. kesäkuuta 1962 (ikä 63)
Helsinki, Suomi
Muusikko
Taiteilijanimi Michael Monroe ja Mike MonroeView and modify data on Wikidata
Aktiivisena 1979–
Tyylilajit glam punk
hard rock
glam rock
sleaze rock
punk
Soittimet laulu, saksofoni, huuliharppu, rummut, kitara, basso, kosketinsoittimet
Yhtyeet Hanoi Rocks
Jerusalem Slim
Demolition 23
Michael Monroe Band
Levy-yhtiöt Lick Records
CBS
Aiheesta muualla
www.michaelmonroe.com
Löydä lisää muusikoitaMusiikin teemasivulta

Michael Monroe, aiemmin Mike Monroe (oikealta nimeltään Matti Antero Kristian Fagerholm, s. 17. kesäkuuta 1962 Helsinki[1]), on suomalainen rockmuusikko, joka tunnetaan erityisesti Hanoi Rocks -yhtyeen laulajana. Monroe perusti yhtyeen vuonna 1979 Nasty Suiciden ja Stefan Piesnackin kanssa. Vuonna 2012 Wall Street Journal mainitsi Monroen ehkäpä maailman arvostetuimmaksi vähemmän tunnetuksi rockmuusikoksi.[2]

Hanoi Rocksin ohella hän on laulanut useissa muissa yhtyeissä ja julkaissut sooloalbumeja.

Monroesta julkaistiin kaksi dokumenttielokuvaa vuonna 2023.[3] Hänelle myönnettiin taiteilijaeläke vuonna 2025.[4]

Uran alku: 1971–1979

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Matti Fagerholm on Yleisradion entisen pääkuuluttajan Pentti Fagerholmin nuorin poika.[5] Matti Fagerholm perusti ensimmäisen yhtyeensä Hooplen yhdeksänvuotiaana 1971 veljensä ja serkkunsa kanssa. Hänen seuraava yhtyeensä oli Black Sabbath -vaikutteinen Black Magic, jonka jälkeen hän soitti Madness-yhtyeessä 1976–1979. Hän soitti siinä ensimmäisen keikkansa eräässä vappujuhlassa. Samoissa tiloissa Töölön kirkon alakerrassa harjoitteli Antti Hulkon Briard-kokoonpano. 1970-luvun lopussa Fagerholm soitti myös yhtyeessä Easy Living, Maukka Perusjätkän ja Ralf Örnin eri projekteissa sekä satunnaisesti Briardin konserteissa. Häntä ei otettu Briardin viralliseksi kitaristiksi, sillä hän ei suostunut laulaja Pete Malmin käskyyn leikata hiuksensa. Fagerholm, Hulkko ja Jesu Hämäläinen soittivat yhtyeessä nimeltä Bolin. Maukka Perusjätkän orkesterin mukana hän tutustui Jan ”Nasse” Stenforsiin, joka tunnettiin myöhemmin nimellä Nasty Suicide.

Vuonna 1979 Fagerholm, Hulkko ja Jesper Sporre perustivat Tukholmassa uuden yhtyeen The Nymphomaniacs, joka ei kuitenkaan levyttänyt eikä esiintynyt. Tämän jälkeen Hulkko yritti saada Helsingissä Fagerholmia basistiksi Pelle Miljoona Oy:hyn. Onnistuneesta koesoitosta huolimatta tehtävään valittiin 16-vuotias Sami Takamäki, josta myöhemmin tuli Hanoi Rocksin basisti Sam Yaffa ja joka on sittemmin soittanut myös Monroen sooloyhtyeessä ja New York Dollsissa.[6][7]

Hanoi Rocks: 1980–1985

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Hanoi Rocks
Hanoi Rocks -yhtyeen logo.

Matti Fagerholm ja Nasty Suicide perustivat Hanoi Rocksin Herttoniemen vanhalla kansakoululla syksyllä 1979 Pelle Miljoona & 1980:n Viimeinen syksy -albumin julkaisutilanteessa. Yhtyeen kolmantena perustajahenkilönä oli Pelle Miljoona & 1980:stä huumeidenkäytön takia erotettu kitaristi Stefan Piesnack. Peki Sirola oli basisti ja Nedo rumpali. Yhtye pysyi pystyssä luultavasti noin kevääseen 1980 asti. Kun Hanoi Rocks perustettiin uudelleen kolmikolla Fagerholm-Suicide-McCoy elokuussa 1980, Andy McCoyn käyttämät taiteilijanimet kiersivät yhtyeen jäsenillä. Itse asiassa Hanoi Rocksin ensimmäisen kokoonpanon aikana Jan Stenfors käytti taiteilijanimenä Antti Hulkon Briard-aikaista nimeä McCoy ja Antti Hulkko taas käytti nimeä Andy Monroe. Lopulta nimet jaettiin uudelleen ja Matti Fagerholmista tuli Michael Monroe, Antti Hulkosta Andy McCoy ja Jan Stenforsista Nasty Suicide. Hanoi Rocksin aikana Monroe vieraili myös muiden artistien levyillä Nasty Suiciden, Andy McCoyn ja Razzlen kanssa. Vuodet 1982–1985 hän ja muut Hanoi Rocksin jäsenet asuivat Lontoossa.

Hanoi Rocksin jälkeen: 1985–2001

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sooloura ja Jerusalem Slim

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Michael Monroe lähti soolouralle heti Hanoi Rocksin hajottua. Syksyllä 1985 lehdet kirjoittelivat Cherry Bombzin ohella Michael Monroen ja hänen kämppäkaverinsa Stiv Batorsin yhteistyöstä. Yhteistyön tuloksena syntyi muutamia kappaleita. Loppusyksystä Little Steven kutsui Batorsin ja Monroen New Yorkiin apartheidin vastaisen Sun City -albumin nimikappaleen musiikkivideokuvauksiin. Joulukuussa 1985 Monroe ilmoitti muuttavansa pysyvästi New Yorkiin, missä hän kokosi vuonna 1986 yhtyeen Secret Chiefs, joka teki muutaman kiertueen Suomessa aina eri kokoonpanolla ja nauhoitti Monroen ensimmäisen sooloalbumin Nights Are So Long 1987. Sooloalbumin ansiosta Monroen ura lähti uuteen nousuun, ja hän solmi maailmanlaajuisen levytyssopimuksen PolyGram Recordsin kanssa. Sopimuksen tuloksena julkaistiin toinen sooloalbumi Not Fakin’ It vuonna 1989, ja se nousi Billboard-listan sijalle 161. Albumin ansiosta Monroe pääsi esiintymään huippuluokan maailmantähtien kanssa. Esimerkiksi kitaristi Les Paulin 75-vuotissyntymäpäivillä New Yorkin Hard Rock Caféssa Steven Tyler kutsui Monroen soittamaan Aerosmithin kappaleessa ”Big Ten Inch Record”.

Samana vuonna Monroe teki Hanoi Rocksia esikuvanaan pitäneen Guns N’ Rosesin kanssa yhteistyötä, joka konkretisoitui Hanoi Rocksin albumien uudelleen julkaisemisena Uzi Suicidelta ja Monroen ja Axl Rosen duettona Dead, Jail Or Rock ’N’ Roll -musiikkivideolla. Rose ja Monroe ystävystyivät yhteistyön myötä. 14. joulukuuta 1989 Yhdysvaltain-kiertueen päätöskeikalla Los Angelesissa Whisky a Go Gossa esiintyivät yhdessä Michael Monroe, Slash, Axl Rose ja Stronzo-lämppäriyhtyeen Sam Yaffakin, joka esitti Monroen kanssa muutamia Hanoi Rocks -kappaleita. Monroe ja Slash esiintyivät vielä yhdellä kiertueella, kunnes vuosi huipentui uudenvuodenaattona 1989 esiintymiseen 70 000 ihmisen keikkaan Loudnessin, Don Henleyn, Bryan Adamsin ja Huey Lewisin kanssa Tokyo Domen stadionilla. Saman esiintyjäkaartin show nähtiin myös Osakassa ja kahdessa muussa japanilaisessa kaupungissa.[6]

Vaikka Not Fakin’ It -albumi sai hyvän vastaanoton, sen levityksessä oli ongelmia. Monroe huomasi maailmalla keikkaillessaan, että levyä ei yleensä löytynyt suurten liikkeiden valikoimista ollenkaan. Palattuaan jo toiselta Japanin kiertueeltaan vuonna 1990 Monroe näki hänen kanssaan ennaltasopimattoman Music Televisionin mainoksen, jossa sanottiin muun muassa Monroen olleen aivot Hanoi Rocksin takana. Monroen mukaan yhtyeessä oli parasta juuri se, ettei sillä tai sen takana ollut aivoja. Rehellisenä henkilönä Monroe vaati mainoksen hyllyttämistä. Tällaista toimintaa PolyGram ei suvainnut ja lopetti albumin Not Fakin’ It markkinoinnin.[6]

Saman vuoden alkupuolella Jetboysta eronnut Sam Yaffa muutti Los Angelesista New Yorkiin, jossa hän liittyi Monroen porukkaan. Monroe suunnitteli uutta yhtyettä, jolle Yaffa keksi nimeksi Jerusalem Slim.[6] Kokoonpanoon kuuluivat Monroen ja Yaffan lisäksi kitaristi Steve Stevens (Billy Idol), rumpali Greg Ellis ja pianisti Ian McLagan. Stevens ja Monroe ajautuivat rankkoihin musiikillisiin ristiriitoihin, ja Monroe vastusti albumin julkaisua, mutta lopulta julkaistiin yhtyeen ainoksi jäänyt albumi Jerusalem Slim.

Jerusalem Slimin jälkeen Monroe teki Yhdysvaltain ja Japanin kiertueen kiertueyhtyeellä, johon kuuluivat Nasty Suicide, Sam Yaffa, kitaristi Phil Grande ja rumpali Thommy Price. Suurin piirtein näihin aikoihin Monroe keikkaili New York Dollsin Sylvain Sylvainin kanssa nimellä ”Trash Cowboys”.[6]

Demolition 23.

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1992 syntyi Demolition 23.:n kokoonpanon ensimmäinen versio nimellä Michael Monroe & Friends, johon kuuluivat Monroen lisäksi Yaffa, rumpali Rat Scabies (The Damned) ja kitaristi Little Steven. Vuonna 1993 Monroe jatkoi GNR-yhteistyötä. Monroe duetoi The Spaghetti Incident? -albumilla Rosen kanssa kappaleen ”Ain’t It Fun”. Lisäksi Monroe soitti huuliharppua Englannissa GNR:n keikalla kappaleessa ”Knockin’ on Heaven’s Door”.

Kevätkesällä 1993 Sam Yaffa, Monroe ja Slash nauhoittivat Steppenwolfin kappaleen ”Magic Carpet Ride”, jota käytettiin elokuvassa Coneheads. Lisäksi Monroe, Suicide ja Yaffa vierailivat Johnny Thundersin muistoksi tehdyllä tribuutilla ”I Only Wrote This Song For You”. 10. elokuuta 1993 New Yorkissa The Grand Clubilla esiintyivät Joey Ramonen kanssa Michael Monroe, Jay Hening, Sam Yaffa ja Jimmy Clark. Ilmeisesti viimeistään tuolloin oli muodostunut yhtye Demolition 23., jossa Hening oli kitaristi, Jimmy Clark rumpali, Monroe lauloi ja Yaffa soitti bassoa.

Keväällä 1994 ilmestyi albumi Demolition 23. ja sitä seurasi muutto Lontooseen, mistä voitiin järjestää Euroopan ja Japanin kiertueet. Jay Hening ei kuitenkaan päässyt passiongelmien takia pois Yhdysvalloista, joten kitaristiksi tuli Nasty Suicide. Demolition 23. on menestynein Hanoi Rocksin jäsenten yhtyeen hajoamisen jälkeen perustama yhtye. Lisäksi se on ainut Hanoi Rocksin hajoamisen jälkeen toiminut levyttänyt yhtye, jossa on ollut enemmistö vanhan Hanoi Rocksin jäsenistä. Kiertueyhtyeissä kolmikko Monroe-Suicide-Yaffa oli soittanut ennenkin. Demolition 23. soitti hard rockia ja punkia. Toisessa Tavastian konsertissa 14. helmikuuta 1995 lavalle astui myös Andy McCoy.

Yhtye hajosi maaliskuussa 1995, kun Nasty Suicide ilmoitti eroavansa yhtyeestä ja palaavansa normaalielämään. Suiciden päätös oli jäsenvaihdoksiin kyllästyneelle Monroelle niin kova isku, että hän päätti lopettaa yhtyeen.

Michael Monroe Band (1996–2001)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Michael Monroe esiintymässä vuonna 2005.

Demolition 23.:n hajoamisen jälkeen Suomeen takaisin muuttanut Michael Monroe aloitti jälleen omaan persoonaansa ja karismaansa perustuneet kiertueet. Ensimmäinen kokoonpano esiintyi Messilän juhannusfestivaaleilla 1996, ja siinä olivat mukana Michael Monroe (laulu, saksofoni), Monroen vaimo Jude Wilder (taustalaulu), Monroen serkku Olli Hilden (kitara), Danny Eklund (kitara), Björne Fröberg (basso) ja Jimmy Clark (rummut). Syksyllä 1996 Monroe aloitti kolmannen sooloalbuminsa nauhoitukset. Hän soitti levyllä kaikki instrumentit paitsi rummut, joita soitti Jimmy Clark. Yaffa ei päässyt basistiksi, koska hän oli tuolloin Stenforsin yhtyeessä. 1997 Monroe teki yhteistyötä Backyard Babiesin kanssa soittaen saksofonia kappaleella ”Rocker”. Monroe esiintyi tämän jälkeen Torontossa ja New Yorkissa paikallisten muusikoiden tukemana ja lisäksi Englannissa ja Japanissa Backyard Babies -keikoilla. Suomessa Monroe keikkaili koko ajan kiertueyhtyeellään, jossa kokoonpano vaihteli. Vuonna 1999 ilmestyi Monroen neljäs sooloalbumi Life Gets You Dirty, minkä jälkeen Monroen esiintyi muun muassa kesällä 2000 Buenos Airesissa, Argentiinassa kaksi kertaa. Vuonna 1999 Timpa Laine ja Kari ”Lacu” Lahtinen liittyivät Michael Monroe Bandin tamperelaiseen kokoonpanoon. Samana vuonna Michael Monroe Bandissa oli kaksi muuta kokoonpanoa, kunnes vuodesta 2000 lähtien Lacu ja Timpa Laine kuuluivat vakituiseen kokoonpanoon.

Talvella 2001 Monroen ja McCoyn välit lämpenivät Hanoi Rocks 4CD Box -kokoelman mainostustilaisuuksissa. Samoin Monroen mukaan välien lämpenemiseen oli suuri vaikutus sillä, että McCoy oli päässyt eroon huumeista ja oppinut arvostamaan hänen lahjakkuuttaan kappaleidentekijänä. Lopulta McCoy esiintyi kesällä 2001 Ruisrockissa Michael Monroe Bandin kanssa nimellä Michael Monroe & Andy McCoy Hanoi Revisited, jonka kokoonpano oli Michael Monroe (laulu, saksofoni), Andy McCoy (kitara), Mickey Crane (kitara), Timpa Laine (basso) ja Kari ”Lacu” Lahtinen (rummut). Näin ollen Michael Monroe Band toimi uudelleen syntyneen Hanoi Rocksin pohjana, johon Andy McCoy liittyi. 12. tammikuuta 2002 Michael Monroe Band soitti viimeisen keikkansa Tavastia Klubilla kokoonpanolla Michael Monroe (laulu, saksofoni), Pink Gibson (tunnetaan paremmin nimellä Adam Bomb) (kitara), Costello Hautamäki (kitara), Timpa Laine (basso) ja Kari ”Lacu” Lahtinen (rummut). Tästä kokoonpanosta syntyi ensimmäinen virallinen Hanoi Rocks Revisitedin eli uudelleen syntyneen Hanoi Rocksin kokoonpano, kun Gibsonin tilalle tuli Andy McCoy.

Vaikka Hanoi Rocks perustettiin kesäkuussa 2001 Michael Monroe Bandin pohjalta, julkaistiin tämän Monroen yhtyeen pohjalta vielä talvella 2002 Monroen Japanin markkinoille tarkoitettu EP Take Them and Break Them ja tammikuussa 2003 hänen viides sooloalbuminsa Whatcha Want, jotta Monroen levytyssopimus saatiin täytetyksi.

Hanoi Rocks: 2001–2009

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monroen puoliso Jude Wilder kuoli aivoverenvuotoon 19. kesäkuuta 2001. Monroe kuitenkin selvisi pikkuhiljaa surustaan ja avioitui nykyään Johanna Fagerholmina tunnetun naisen kanssa 3. heinäkuuta 2003. Uusi Hanoi Rocks menestyi hyvin, ja esiintyi keikkaili muun muassa Japanissa, Euroopassa, Britanniassa ja Etelä-Amerikassa. Uusi Hanoi Rocks julkaisi kolme albumia: talvella 2002 ilmestyi Twelve Shots on the Rocks, vuonna 2005 Another Hostile Takeover ja syksyllä 2007 Street Poetry. 21. lokakuuta vuonna 2008 Hanoi Rocks ilmoitti lopettavansa. Vuoden 2008 jo sovitut keikat tehtiin sovitusti, samoin Britannian kiertue, jonka jälkeen yhtye suuntasi Japaniin jäähyväiskiertueelle keväällä 2009. Viimeiset Hanoin keikat tehtiin Tavastia-klubilla Helsingissä huhtikuussa 2009.

Hanoi Rocksin jälkeen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Michael Monroe ja X Factor

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Michael Monroe ja Steve Conte Ilosaarirockissa heinäkuussa 2011.

Tammikuussa 2010 Monroen perustama uusi yhtye Michael Monroe esittäytyi medialle Los Angelesissa. Yhtyeen jäseniä olivat tuolloin Sami Yaffa, Jimmy Clark, Ginger ja Todd Youth. Ennen ensimmäisiä keikkoja Youth ja Clark jättivät kuitenkin yhtyeen, ja heidän tilalleen tulivat Karl Rockfist ja Steve Conte. Yhtye lähti maaliskuussa kiertueelle, jonka aikana se esiintyi Yhdysvaltojen ja Suomen lisäksi Tukholmassa ja Lontoossa.[8][9]

Maaliskuussa 2011 Michael Monroen uusi yhtye julkaisi albumin Sensory Overdrive. Levy meni suoraan Suomen virallisen albumilistan ykköseksi. Levyn julkaisua seurasi Suomen-kiertue, jonka jälkeen yhtye suuntasi myös Ruotsiin, Tanskaan, Italiaan, Espanjaan, Englantiin, Skotlantiin ja Japaniin. Kesällä 2011 yhtye kiersi Pohjoismaiden festivaaleja. Samoihin aikoihin ilmoitettiin kitaristi Gingerin jättävän yhtyeen. Ginger soitti viimeisen keikkansa yhtyeen riveissä Provinssirockissa 17. kesäkuuta 2011. Uudeksi kitaristiksi valittiin Dregen (oikealta nimeltä Andreas Tyrone Svensson) (s. 12. kesäkuuta 1973, Nässjö, Ruotsi). Hän on soittanut vuodesta 1987 Backyard Babies -yhtyeestä, jossa hän soitti ensimmäisen keikkansa yhtyeessä Helsingin Kalasatamassa Foo Fightersin lämmittelijänä.

Syksy 2011 vei yhtyeen myös Yhdysvaltoihin, missä Michael Monroe esiintyi pitkän tauon jälkeen 15 kaupunkia kattaneella kiertueella. Sensory Overdrive julkaistiin Pohjois-Amerikassa lokakuussa 2011. Vuoden päätteeksi yhtye kiersi vielä Englannissa yhdessä Wednesday 13:n kanssa, ja vuosi päättyi kahteen keikkaan Helsingin Nosturissa 30.–31. joulukuuta 2011. Nosturissa yhtyeelle ojennettiin myös kultalevy 10 000 myydyn levyn rajan Suomessa ylittäneestä Sensory Overdrivesta.

Vuonna 2012 yhtye työsti toista albumiaan ja keikkaili Suomessa maaliskuussa. Toukokuussa Monroe yhtyeineen palasi Pohjois-Amerikkaan, missä ohjelmaan kuului Bamboozle-festivaali New Jerseyssä, keikat Argentiinassa ja Brasiliassa sekä muutama klubikeikka Seattlessa sekä Hollywoodissa. Monroen kesä kului tiiviisti festivaalikeikoilla Suomessa ja Ruotsissa kesäkuusta elokuuhun. Lokakuussa yhtye suuntasi Tukholmaan äänittämään uutta Horns & Halos -studioalbumia yhdysvaltalaistuottaja Joe Barresin kanssa. Albumin ensimmäinen single ”Ballad of the Lower East Side” julkaistiin 19. huhtikuuta 2013, ja yhtye esitti kappaleen Voice of Finlandin suorassa lähetyksessä samana päivänä. Albumin toinen single ”Eighteen Angles” julkaistiin 20. elokuuta. Albumi julkaistiin Suomessa 23. elokuuta 2013, ja se myi neljässä päivässä kultaa. Siltä julkaistiin 8. marraskuuta kolmas single ”Stained Glass Heart”. Kappaleesta tehtiin myös musiikkivideo, joka on kuvattu Linnanmäellä.

Lokakuussa 2013 yhtye lähti kiertueelle, joka huipentui saman vuoden joulukuussa Helsingin Kaapelitehtaalle. Kiertueella kitaraa soitti englantilainen Rich Jones, joka korvasi Dregenin tämän ollessa omalla soolokiertueellaan. Maaliskuussa 2014 Jones liitettiin yhtyeen vakituiseksi kitaristiksi Dregenin erottua yhtyeestä. Dregen kertoi haluavansa keskittyä soolouraansa, eikä hänellä ollut aikaa kahdelle yhtyeelle.lähde? Dregen toimi lämmittelijänä yhtyeen kevätkiertueella ja tuurasi Contea yhtyeen Venäjän-keikoilla. Vuonna 2014 Monroe keikkaili aktiivisesti ja aloitti kolmannen studioalbuminsa työstämisen.

Helmikuussa 2015 Monroen isä Pentti Fagerholm kuoli 80 vuoden iässä. Monroen kevät meni keikkaillessa ja Voice of Finlandin kuvauksissa ja kesä festarikeikoilla. Lokakuussa 2015 Monroe julkaisi sooloalbumin Blackout States, minkä jälkeen bändi lähti Euroopankiertueelle, joka päättyi Suomen-kiertueeseen.

Alkuvuodesta 2016 yhtye lähti kiertueelle Yhdysvaltoihin. Kesällä keikkailtiin taas kiertueilla, ja loppuvuodesta 2016 Monroe oli jälleen Euroopan-kiertueella, joka päättyi Suomen-kiertueeseen. Uudenvuodenaattona Monroe oli laulamassa Remu & Hurriganesin.

Monroe on yksi Suomen X Factorin neljästä tuomarista yhdessä Saara Aallon, Suvi Teräsniskan ja Mikael Gabrielin kanssa.[10]

Monroe julkaisi kuvittaja Ilona Partasen kanssa lastenkirjan Makke ja Nupu 2022.[11]

Muuta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monroe on vieraillut Beats and Styles -yhtyeen kolmella kappaleella, ”Renegades” (2004), ”Ocean Wave” (2006) ja ”Walk, Don't Talk” (2007), sekä White Flame -yhtyeen kappaleella ”Swimsuit Issue Centerfold” (2007). Monroe on myös vieraillut Guns N’ Rosesin levyillä. Hän muun muassa soittaa huuliharppua Use Your Illusion I -levyn kappaleessa "Bad Obsession" sekä laulaa duettona Axl Rosen kanssa The Spaghetti Incident? -levyn kappaleessa ”Ain't it Fun” sekä Backyard Babies -yhtyeen kappaleessa ”Friends”. Monroe soitti saksofonia vuonna 1993 julkaistulla Warrior Soul -yhtyeen levyllä Chill Pill.[12][13] Monroe on soittanut huuliharppua ja tenorisaksofonia Wigwamin vuonna 2005 ilmestyneellä levyllä Some Several Moons.

Monroe osallistui vuonna 2012 julkaistuun L’Arc~en~Cielin tribuuttialbumiin kappaleella ”Heaven’s Drive”.

Monroe soittaa saksofonisoolon Lordin vuonna 2020 julkaisemalla ”Like A Bee To The Honey” -singlellä.[14]

Monroe on toiminut Kissakaveria ei jätetä -kampanjan kummina.[15]

Vuonna 2012 Monroe toimi suomalaisen Nelosella näytettävän The Voice of Finlandin yhtenä tähtivalmentajana.[16] Monroe oli yksi tähtivalmentajista myös ohjelman neljännellä tuotantokaudella.[17]

Monroe esiintyy ääninäyttelijänä Sing 2 -animaatioelokuvassa näytellen jakkihärkä Dariusta.[18]

Michael Monroe asuu Turussa.[19] Hänet valittiin Vuoden turkulaiseksi vuonna 2011[20] ja vuoden positiivisimmaksi turkulaiseksi vuonna 2013.[21]

Michael Monroen yhtyeitä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diskografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Soolotuotanto

Michael Monroe (vuodesta 2010 toiminut yhtye)

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Rytkönen, Annika: Michael Monroen koskettava elämäkerta: Vaimon kuolema mursi täysin Iltalehti. 28.10.2011. Viitattu 5.11.2017.
  2. ↑ Shah, Neil: Guns N' Roses Can Agree on at Least One Thing: This Finnish Saxophonist Rocks The Wall Street Journal. 13.4.2012 (päivitetty 15.4.2012). Arkistoitu 14.4.2012. (englanniksi)
  3. ↑ Mäenpää, Arto: Michael Monroesta kertova virallinen dokumentti julkaistaan tammikuussa Kaaoszine. 28.9.2022. Viitattu 29.9.2022.
    Uggeldahl, Krister: Så blev Matti Fagerholm Michael Monroe. Hufvudstadsbladet, 29.9.2023, s. 21. Artikkelin maksullinen verkkoversio. Viitattu 30.9.2023. (ruotsiksi)
  4. ↑ Michael Monroe, Tiina Nopola ja Sonja Lumme – Nämä taiteilijat saavat ylimääräisen taiteilijaeläkkeen Helsingin Sanomat. 7.3.2025. Viitattu 12.3.2025.
  5. ↑ Nyman, Marja: Michael Monroe esitteli isänsä Iltalehti. 13.4.2013.
  6. ↑ a b c d e Pakkanen, Petri: Michael Monroe biography Hanoi Rocks Net. Arkistoitu 17.9.2011. Viitattu 20.4.2013. (englanniksi)
  7. ↑ Pakkanen, Riia: Sami Yaffa muistelee ikimuistoista ensikohtaamistaan edesmenneen Shane MacGowanin kanssa Iltalehti. 2.12.2023. Viitattu 20.8.2025.
  8. ↑ Michael Monroe perusti uuden bändin Yle Uutiset. 26.1.2010 (Päivitetty 13.4.2012).
  9. ↑ Tour michaelmonroe.com
  10. ↑ Jättiyllätys: X Factor Suomi tulee MTV3-kanavalle – Michael Monroe ja Saara Aalto tuomaristossa! MTV.fi. 13.6.2017. Arkistoitu 22.1.2018. Viitattu 21.1.2018.
  11. ↑ Samuel Järvinen: Michael Monroe julkaisee syyskuussa lastenkirjan ”Makke ja Nupu” Kaaoszine. 22.8.2022. Viitattu 22.8.2022.
  12. ↑ Prato, Greg: Michael Monroe all music. Viitattu 20.4.2013. (englanniksi)
  13. ↑ Rivadavia, Eduardo: Chill Pill Allmusic. Viitattu 20.4.2013. (englanniksi)
  14. ↑ Siltanen, Vesa: Kissin Paul Stanleyn tekemä kappale päätyi Lordin levylle - Biisissä kuullaan myös Michael Monroen saksofonisoolo Soundi.fi. 17.1.2020. Viitattu 27.2.2020.
  15. ↑ Mike Monroe taistelee kesäkissojen puolesta Ilta-Sanomat. 8.7.2009. Arkistoitu 11.7.2009.
  16. ↑ Seppänen, Mika: Michael Monroe täräytti vitsin suorassa lähetyksessä Ilta-Sanomat. 19.4.2013. Arkistoitu 21.4.2013. Viitattu 20.4.2013.
  17. ↑ Tässä ovat neljännen kauden The Voice of Finland -tähtivalmentajat! 28.7.2014. Nelonen. Viitattu 21.1.2015.
  18. ↑ Anna-Maija Naakka: Michael Monroelle tehtiin ehdotus, josta hän ei voinut lopulta kieltäytyä – rokkarilta tulossa täysin uusi aluevaltaus Ilta-Sanomat. 22.12.2021. Viitattu 22.12.2021.
  19. ↑ Ville Mäkilä: Tässä on kansainvälisen supertähden vinkit kesänviettoon – ”Turku on loistava kesäkaupunki” Turkulainen. 23.5.2018. Viitattu 29.9.2025.
  20. ↑ Teija Uitto: Muistatko nämä Vuoden Turkulaiset? Turkulainen. 11.2.2016. Viitattu 29.9.2025.
  21. ↑ Sannimari Lehtilä: Michael Monroe: Positiivisuuden voi valita Yle. 30.9.2013. Viitattu 29.9.2025.
  22. ↑ Michael Monroe Blackout States October

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Väntänen, Ari: Michael Monroe. (Päivitetty laitos (1. laitos 2011)) Helsinki: Like, 2014. ISBN 978-952-01-1106-9

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Michael Monroe.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Michael_Monroe&oldid=23637023”